Ohita navigointi.
Takaisin etusivulle

Metsämörri- ja muumihiihtokoulut

 

Yhteiskunnan muuttuessa eri ikäisten luonnollinen tapa toimia ja liikkua yhdessä on vähentynyt. Kaupunkiympäristö ei tarjoa paljoa mahdollisuuksia yhteiseen toimintaan, vaan yleensä lapset leikkivät keskenään omia leikkejään aikuisten tehdessä työtä tai harrastaessa omalla tahollaan. Perheliikunnan tavoitteena on saada koko perhe vauvasta vaariin liikkumaan yhdessä. Perheliikunta tukee omalta osaltaan perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tukee lasten ja nuorten psyykkistä ja fyysistä kehitystä. Perheliikunta voi pitää sisällään sekä lasten ja vanhempien yhteistä toimintaa kuten retkiä. Toiminta voi olla myös rinnakkaista; lasten ollessa metsämörrikoulussa järjestetään vanhemmille sauvakävelylenkki.

Tämän hetkisiä Puijon ladun perheliikunnan muotoja ovat Metsämörrikoulu ja Muumihiihtokoulu.

Metsämörrikoulu

Metsämörrikoulussa löydetään, tutkitaan ja pohditaan luonnon ihmeitä. Käytännössä mörrikoulussa opitaan ryhmäleikkejä, tunnistamaan kasveja ja eläimiä, hallitsemaan omaa kehoa, oman repun pakkaamista, kantamaan vastuuta luonnosta ja ymmärtämään ihminen osana luonnon kiertokulkua eli viihtymään luonnossa säällä kuin säällä. Ja odotettuna kohokohtana on eväiden syönti mättähällä. Metsämörrikoulussa lapsi ja hänen elämyksensä ja kokemuksensa ovat pääroolissa.

Metsämörrikoulun ohjaajat ovat Suomen ladun kouluttamia Puijon latulaisia ja heillä on tukenaan apuohjaajia. Ryhmässä on noin 15 lasta ja jokaisella kerralla on mukana 3 ohjaajaa. Mörrikoulu järjestetään keväisin ja syksyisin. Yksi mörrikoulu sisältää neljä retkeä mörrimetsään kuukauden sisällä. Viimeinen kerta on koko perheen yhteinen retki Pilpan majalle lettujen tai tikkupullan paistoon yhteisten leikkien lomassa. Muistoksi mörrikoulusta lapset saavat kunniakirjat ja hihamerkit tai tarrat.

Muumihiihtokoulu

Muumihiihtokoulussa opitaan perustaitojen saavuttamista. Ensin opetellaan laittamaan sukset jalkaan ja sauvat käteen jonka jälkeen opetellaan kaatumaan. Hiihtokoulussa muuan muassa pelataan jalkapalloa yhdellä suksella, lasketaan porteista ja pujotellaan, ylitetään esteitä, lasketaan kumparelaskua ja urkulatua ja opetellaan oikeita hiihtotekniikoita muumihahmojen avulla. Välillä pidetään mehuhetkeä muumikeksien kera.

Muumihiihtokoulun ohjaajat ovat Suomen ladun kouluttamia Puijon latulaisia ja heillä on tukenaan apuohjaajia. Hiihtokoulussa on noin 30 lasta jaettuna kolmeen pienryhmään iän ja taitojen mukaisesti. Jokaisella kerralla on mukana yhteensä 6-9 ohjaajaa. Hiihtokoulu järjestetään helmi-maaliskuussa ja se sisältää 4 kokoontumiskertaa.

Muistoksi hiihtokoulusta lapset saavat kunniakirjat ja hihamerkit.

Mukaan toimintaan pääset olemalla yhteydessä seuraaviin henkilöihin:

Kirsi Tuppurainen p. 040 707 8367 tai ks.tuppurainen (miuku) luukku.com