Pilppa

Kotiseutuneuvos Leo Puurunen Pilppa-sanan merkityksestä:

"Pilipanne" tarkoittaa savon murteessa "ilvettä" tai "kiusantekoa". Se taas liittynee kisakenttään eli "pilppuketoon", joka tarkoittaa (Antti Lizelius 1780) leikki- tai kisailupaikkaa. Pilpunlyönti ja muut "kilvoitusjuoksut" palautuvat pakanuuden ajan uskonnollisiksi seremonioiksi. Koivusalo (1972) taas selittää pilppukedon nykyisen urheilukentän ja nuorisoseuran talon varhaiseksi vastineeksi. Siellä kilpaleikkien ohessa oli vanha tapa mennä esim. piirileikkiä - tanssihan on maalaisnuorten ohjelmassa näihin verrattuna nuori tapa. Se liittyy myös kyläkeinuun, jonka ympärillä nuoriso harrasti hilpeätä ilonpitoa.

Eino Leino puhui "pienten kielten pilpatuksesta", kun lapset puhua "pilpattivat".

Summa summarum: "Pilppu" tarkoittaa leikeissä käytettyä puupalikkkaa, jota käytettiin pelissä. "Pilpun lyöminen" kuului em. peliin.

Paikannimet ovat tavallisesti vanhempaa perua kuin yleensä tiedetään. Useimmat tyytyvät kovin nuoreen kansanetymologiaan. Uskon, että Pilppa-nimi juontuu vähintäänkin tuhannen vuoden päähän - pakanuuden aikaan. Sillä paikalla nuoriso on pitänyt tuhat vuotta sitten lystiä.

Meillä Ylä-Savossa on satamäärin nimiä, joiden alkuperä on lappalaisissa nimissä. Esimerkiksi salo-loppuiset nimet - Manamansalo, Sorsasalo, Kerisalo, Lapinsalo, Salo-kaupunki, Taivassalo Turussa jne. - viittaavat siihen, että kyseessä on entinen saari, josta jääkauden jälkeisen maan kohoamisen myötä on tullut niemi. Ne kaikki ovat lapin kieltä. "Salon" merkitys on "saari" - ei siis erämaa-aluetta, kuten useimmat luulevat.

Helinä Uusitalo Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta:

Nimiarkiston paikannimikokoelmat sisältävät haastattelemalla saatua suullista perimätietoa. Kuopion Pilppa-nimet mainitaan kokoelmassa, mutta tietoa niiden alkuperästä ei oltu saatu. Koko Suomen osalta löytyy kokoelmista parisenkymmentä Pilp(p)a-alkuista nimeä, lisäksi muutamia Pilp(p)o- ja Pilppu-nimiä. Nimien alkuperä ei ollut haastateltavilla tiedossa.

Sanoilla pilppa, pilppu on murteissa mm. merkitys 'lastu, säle, pieni pala (esim. leipää)'. Myös peliä, jossa lyödään puukalikkaa, kutsutaan pilpaksi tai pilpuksi. Parissa kokoelmatiedossa viitataankin lasten pilpanlyöntiin.

Kuopion Pilppa-nimiin sisältynee em. sana, mutta asiatausta jää valitettavasti epäselväksi. Joulukuun 2007 alussa julkaistavassa Suomalaisessa paikannimikirjassa on mahdollisesti jotain tietoa Pilppa-nimestä.

Metsänhoitaja Ilmari Kososen lähettämä tutkimusselostus:

Vuonna 2007 julkaistiin uusi Suomalainen paikannimikirja ja siinä selostetaan Heinäveden Ruokoveden eteläpäässä olevaa Pilppa-nimeä kanavan nimenä mainiten, että ’jos kanavan nimeen sisältyy sana pilppa, se voisi viitata esim. puunkylkeen veistettyyn sälöön, jotta vaalea puunrunko näkyisi hämärässäkin ja ohjaisi kapeikkoon tulevaa oikealle reitille’.

Sanalle pilppa on kyllä olemassa aivan tarkka ja varma selitys ja se liittyy juuri tuohon käsitteeseen ’lastu’.

Pilppa tarkoitti kiskottua kattopärettä.

Viron kielessä on säilynyt sana pilbas juuri päreenä revittyä ja katteena käytettyä ’lastua’ merkitsevänä sanana kielenkäytössä pitempään kuin täällä Suomessa.

Viron kansallismuseo selostaa sanan pilbas seuraavasti: ’Pilbas on (koneellisesti leikatun) kattopäreen edeltäjä. Se on tuoreesta puupölkystä vuoluraudalla käsityönä, pitkin puunsyitä lohkaisemalla leikattu päreliiste, jonka pituus on keskimäärin noin 50 cm, leveys 7-10 c ja paksuus 2-3 mm.'

Muuan isäntä Kotilainen keksi Nurmeksessa koneellisen pärehöylän melkein menettäen talonsa keksintöään kehittäessään. Kattopilpasten käsin kiskominen jäi kohta pois ja nimitykset liiste ja pilppa jäivät nekin kohta pois käytöstä ja ainoastaan liistekatiskoita enää sitten tehtiin.

Mies ennätti kiskoa keskimäärin 5000 kpl näitä pilppapäreitä päivässä. Nykyajan pärehöylällä työ etenee paljon nopeammin. Pilppapäreet pantiin kattoon samalla tavoin kuin konepäteetkin ja päältäpäin katsoen niitä ei heti erotakaan toisistaan.

Pärehöyliä käytettiin sekä käsivoimalla, höyrykoneilla ja onpa tallella vielä tuulimyllyihin asennettuna pärehöyliä. Sellainen on mm. Kerimäen Toroppalan kylässä äsken kunnostetun tuulimyllyn osana. Kun rahatalous yleistyi maaseudulla 1800-luvun puolivälissä ja isommat talot hankkivat omat pärehöylät, loppui noiden pilppapäreiden teko kattopäreiksi. Vain liistekatiskoihin otettiin enää tuota kiskottua pärettä. Pilppakattoja tehdään enää harvoin, sillä pilppapäreiden kiskomiseen harva enää ryhtyy työn raskauden takia. Mutta laatupuusta eli hitaasti kasvaneesta puusta tehdyn pilppapärekaton ikä oli 50-80, vuotta, siis paljon pitempi kuin konepäreiden. Pilppakatto kestää ilmaston kulutusta vastaan paremmin kuin konepäre, sillä pilppapäreen pinta on ehjä, ei koneella leikattu.

Viime aikoina Virossa on tehty vanhanmallinen pilppakatto Annan kirkon kunnostettuun torniosaan Tallinna-Tartto tien varteen’.

Käsitykseni mukaan sekä Pilpanrannan tila että Pilpansaari ovat saaneet nimensä juuri näistä käsin kiskotuista pilppa-kattopäreistä. Joku on aikoinaan tehnyt näitä päreitä myytäväksikin niin että niitä ovat ostajat veneillään kuljettaneet talojensa katteiksi. Tällaisesta tekemisestä monet paikannimet ovat saaneet alkunsa. Sana pilppa ei esiinny sukunimissä.

Mitä näiden lohkomalla kiskottujen kattopäreiden eli pilkkojen tekoon tulee, niin niitä tehtiin sekä vuoluraudan avulla irrottaen ohuempina päreinä, mutta myös sellaisella erikoismallisella terällä, jota lyötiin kirveellä tai isommalla nuijalla ja saatiin halkeamaan paksumpi liiste, joka oli kaikkein kestävin kattoon pantuna.

Sen mukaan, millainen päreestä tuli, sitä käytettiin joko valaisinpäreenä tai sitten kattoon, jos se oli tasapaksu ja suora.

Oheisessa kuvassa kattopilppoja leikataan työpenkillä Viron Avinurmella v. 1947. Viron kansallismuseo.